Mitä tapahtuu nyt, kun Mäntsälän Setan avustusta leikattiin ilman perusteluja

Mäntsälän Seta haki kansalaistoiminnan avustusta toimintaansa vuodelle 2026. Ensin avustusta leikattiin Mäntsälän kunnan hyvinvointilautakunnassa vailla perusteita. Teimme siitä oikaisuvaatimuksen, joka hylättiin samassa lautakunnassa seuraavassa kokouksessa jälleen ilman perusteluita. Avaan tässä kirjoituksessa asiaa ja kerron, miten se nyt etenee.

Mäntsälän Seta on ainoa, jolta leikattiin avustusta

Mäntsälän hyvinvointilautakunta päätti 24.2.2026 kokouksessa Susanna Koivulan vastaesityksellä leikata Mäntsälän Seta ry:lle esitetystä avustuksesta 1 000 euroa ja jakaa summan viidelle kyläyhdistykselle. Alkuperäisessä esittelijän esityksessä Mäntsälän Setalle olisi myönnetty 2 350,40 euroa. Osa lautakunnan jäsenistä jätti eriävän mielipiteen pöytäkirjaan.

Kunnanvaltuuston 9.3.2026 kokouksessa yksi valtuutettu esitti, että hyvinvointilautakunnan päätökseen olisi käytetty otto-oikeutta, mutta kukaan ei kannattanut sitä, joten esitys raukesi.

Mäntsälän Setassa päätimme tehdä oikaisuvaatimuksen ja se käsiteltiin hyvinvointilautakunnan kokouksessa 17.3.2026. Oikaisuvaatimus hylättiin. Kokouksessa tehtiin vastaesitys, mutta se hävisi äänestyksen.

Jo toinen kerta, kun sama temppu tehdään Mäntsälän Setalle

Avustustamme leikattiin runsaasti esittelijän esityksestä, eikä vastaesityksen tehnyt Susanna Koivula antanut sille mitään perusteita. Olemme ainoa yhdistys, jonka avustusta leikattiin. Lisäksi vastaava tapaus on tapahtunut myös vuonna 2022, eli toiminta on ollut systemaattista.

Olemme saaneet kuulla, että vastaavia tapauksia on muuallakin Suomessa. Tiettyjen poliittisten ryhmien edustajat pyrkivät vaikuttamaan lautakunnissa Setan jäsenjärjestöjen avustuksiin.

Mäntsälän Seta valitti hallinto-oikeuteen

Perusteeton avustusten leikkaaminen ei ole hyväksyttävää. Emme ole ainoita, jotka ovat sitä mieltä, että hyvinvointilautakunnan päätöksenteon pitää olla tasapuolista, johdonmukaista ja hyvän hallinnon mukaista. Meille tarjottiin maksutta lakimiespalveluja, kun pohdimme, miten asian kanssa edetään.

On erittäin hienoa, että saimme maksutta käyttöömme lakimiehen, joka tutustui tapaukseen. Kävimme hänen kanssaan sitä läpi, ja hän auttoi meitä valituksen laatimisessa. Olemme tästä todella kiitollisia. Tämän avun ansiosta päädyimme tekemään valituksen hallinto-oikeuteen ja toimitimme sen sinne 15.4.2026.

Mistä oikein valitimme hallinto-oikeuteen

Valituksessamme hallinto-oikeuteen nostimme esiin päätöksen lainvastaisuuden, koska päätöstä ei ole perusteltu. Kunnallisessa päätöksenteossa harkintavaltaa on, mutta sen tulee perustua avoimiin ja asiallisiin kriteereihin, ei kohdennettuihin leikkauksiin ilman perusteluja.

Pyysimme hyvinvointilautakunnalle esitetyssä oikaisuvaatimuksessamme yksilöityjä perusteluja, miksi avustustamme on leikattu. Hyvinvointilautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen, mutta ei perustellut päätöstään, eikä vastannut yksilöidysti oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin.

Päätös on myös ristiriidassa yhdenvertaisuuslain kanssa, sillä viranomaisella on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuslain velvoite ei toteudu, sillä vain Mäntsälän Seta ry:n avustusta on pienennetty ja toiminta on ollut systemaattista.

Valituksesta huolimatta budjetissamme on vaje

Olemme erittäin kiitollisia tuesta ja avusta ja viesteistä, mitä olemme saaneet.

Tässä ajassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman, oikeuksien ja hyvinvoinnin edistäminen on entistä tärkeämpää. Ilman rahoitusta ei valitettavasti asioita voi toteuttaa. Jos haluat ja pystyt auttamaan, pienikin lahjoitus on meille merkityksellinen ja tärkeä. Lahjoittamaan pääset verkkosivujemme kautta.

Me emme aio luovuttaa, vaan jatkamme toimintaamme; teemme tapahtumia, otamme kantaa, olemme mukana, näymme ja kuulumme. Ja tietenkin teemme Mäntsälä Priden!

Me olemme osa Mäntsälää ja Keski-Uuttamaata ja siitä pidämme kiinni. Jokaisella sateenkaarevalla on oikeus olla oma itsensä, ja sitä Mäntsälän Seta tukee nyt ja tulevaisuudessa.

Heidi Hoffman
Mäntsälän Seta ry:n puheenjohtaja